Ahdistaa. Ahdistaa ihan mielettömästi. Haluan kiljua, juosta pitkin taloa, oksentaa mahan tyhjäksi, itkeä silmät tyhjäksi. En halua nähdä, en kuulla, haluan piiloon, johonkin suojaisaan paikkaan missä ei ole ketään. Ei edes minua. Haluan ja en halua huomenna kouluun. Koska en saa mennä kouluun en saa mennä myöskään bodysteppiin, istun taas koko päivän kotona kuluttamatta paskan vertaa. En tiedä saanko olla yksin, jos saan, pakko polkea kuntopyörällä.
Kun yrittää epätoivoisesti googlettaa missä kohdassa raiteita junan pyörät kulkevat tai voiko pyykinpesuaineen syömiseen kuolla jos sitä jatkaa tarpeeksi kauan. Olen säälittävä.
Haluan saksia kaiken pois. Vaikka en aivan kaikkea. Haluan leikata itseni pienemmäksi. Sitten taas pienemmäksi, lopulta niin pieneksi ettei minua enää ole. Häviän. Mutta sitä ennen leikata musta erilleen ihmiset joille olen tärkeä, silloin niihin ei satu. Eikä tarvitsisi rikkoa niitä. Voi miksi mulle on annettu valtaa satuttaa muita? En osaa hallita sitä.
Haluan nukkumaan.
Kun yrittää epätoivoisesti googlettaa missä kohdassa raiteita junan pyörät kulkevat tai voiko pyykinpesuaineen syömiseen kuolla jos sitä jatkaa tarpeeksi kauan. Olen säälittävä.
Haluan saksia kaiken pois. Vaikka en aivan kaikkea. Haluan leikata itseni pienemmäksi. Sitten taas pienemmäksi, lopulta niin pieneksi ettei minua enää ole. Häviän. Mutta sitä ennen leikata musta erilleen ihmiset joille olen tärkeä, silloin niihin ei satu. Eikä tarvitsisi rikkoa niitä. Voi miksi mulle on annettu valtaa satuttaa muita? En osaa hallita sitä.
Haluan nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti