adassadfd

Viime yönä taas kuulin ääniä

ja näin kun valo juoksi ulkona

se oli nopea, ja laiha

toisin kuin minä

ja maailma pyöri, ja pyörii edelleen vaikkei niin paljon

enkä tiedä mistä se johtuu

ja luulen että minulla on kylmä, vaikkei niin voi olla

koska olen liian iso ja lämmin

oksettaa

liikaa kaloreita, hukun pian itseeni.

Enkä jaksa enää.

Kirjoitan tätä seisten, en saa istua

ja nyt menen hyppimään salaa huoneeseeni.

Ja tekisi edes nyt tehtävänsä

Kaikki on sekavaa ja kesä olis kiva

Hyihyihyihyi tää loppuviikko oli ihan kamala. Alkoi poikkeuksellisen hyvin mutta sitten ahgsfg. En tiedä.

Ja tänään meidän oma musiikkiliikan opettaja oli pois ja kaks jotain saipan cheerleaderia tuli pitämään meille tuntia. Ne katsoi jotenkin ahistavasti ja hyi.  Ja otti kuvia mitkä kai menee niiden ryhmän facebook sivuille... Toivon mukaan siihen suljettuun ryhmään. En olisi halunnut niihin kuviin mutten kehdannut kieltäytyäkkään, varmasti ne nauravat mulle kun näkevät ne, Hyi miten isot kädet ja pyöreät posket. Hävettää ja ahdistaa, en uskalla mennä vaa'alle koska olen varmasti lihonut, paisun jatkuvasti ihan silmissä. Huomenna pakotan itseni.

Tänään olin jonkun aikaa yksin kotona. Keittiön pöydällä oli ruokaa, leipää, muroja, kaakaopaketti, ihan hirveästi kaikkea. Ja olin keittiössä. Tuntui että seinät ja ne ruuat hyökkäisivät mun päälle, ja että jääkaappi ihan kohta  aukenisi ja tunkisi kaiken sen ruuan mun kurkusta alas. En pystynyt kuin kiljumaan ja itkemään lattialla, en uskaltanut nousta, pelotti että ne kalorit hyppäisivät sieltä ja imeytyisivät muhun. Yritin kääriytyä äitin ihanaan isoon lämpimään karvahuppariin, yritin peittää itseni sillä jotta ne eivät pääsisi tunkeutumaan sen läpi. Sitten näin ne, en tiedä miltä se näytti, näin kun joku liikkui ilmassa ja se tuli mua kohti. Ja lähdin pakoon keittiöstä mutta ne edelleenkin vainosi mua. En muista tarkkaan mitä sitten tapahtui, muistan vain että olin paniikissa vielä hyvän tovin enkä uskaltanut nousta kylpyhuoneen lattialta. Ja myöhemmin aloin itkemään onnesta koska yhdellä ilmeisesti on nyt asiat paremmin, ihanaa ihanaa ihanaa ja oon niin onnellinen sen puolesta.

Ja haluan kesän. Katon näitä jotain vanhoja kuvia ja asdka kaikki vaan näyttää niin ihanalta ja lämpimältä. Ja kesältä. Ja haluan laittaa tähän jotain kuvia.

Joo okei neljä täysin toisiinsa liittymätöntä kuvaa mutta en tiedä. Kaikista tulee joku mun tärkeäksi kokema muisto mieleen. Ja kaipaan kesää ihan hirveästi, ja haluun viime kesän takaisin. Ei se ollu niin ihana mitä nyt muistelen koska se on ainakin mun kohdalla täysin totta et aika kultaa muistot, mutta en pidä talvesta.

Turhaa

En ole kuunnellut tätä kappaletta vuosiin. Nyt löysin tän sattumalta youtuben syövereistä ja itkettää itkettää itkettää mutta itku ei tule. Tulee hirmusesti kaikkia muistoja mieleen. Tulee mieleen kun istuin kivellä metsässä sinä yhtenä päivänä. Ja kun tää tuli radiosta autossa sinä yhtenä toisena päivänä, silloin satoi.

Ja itkettää vielä lisää koska tuntuu että puhuisin ton erään kanssa viimeistä kertaa. Ikinä. Tuskin kuolen mutta en tiedä sakldas oon ihan eksyksissä kaiken kanssa, ahdistaa, haluan nukkua tän elämän ohi ja sitten pois. En vaan jaksa enää, tässä ei oo mitään järkeä. Jos mietitään et laihtuminen on noin samalla viivalla ystävien kanssa, enkä todellakaan haluaisi elää ilman ystäviä vaikka olisinkin laiha, joten miksi haluaisin elää jos en laihdu vaikka onkin ystäviä. Mulla on kylmä ja ei tarpeeksi nälkä ja vaikka toisaalta pelkään yksin jäämistä, tällä hetkellä olisi vaan hyvä jos kaikki lakkaisi välittämästä. Ja pelkään että satutan jotain, pelkään salsakkls en tiedä. Tää teksti on ihan kauheeta mutten jaksa miettiä mitä kirjoitan tai miltä se kuulostaa tai näyttää ihan helvetin sama, pakko vaan kirjoittaa jotain, keksiä sormille tekemistä. Kuluttaakin enemmän vaikka mitä se muka enää hyödyttää..

Miks oon näin minä

Miksi kyselen aina typeriä ja turhia kysymyksiä

voi saatana vihaan itseäni enemmän kuin pitkään aikaan. Sisäistä itseäni.

Ikävä

Eräs oli täällä ja se teki hetkeksi onnelliseksi

tuntui onnelliselta kävellä käsikynkkää pieni hetki tähtien ja kuun alla

ja halata vaikken osaa

ja vaikka nenä jäätyi

ja varpaat

ja istua keittiön lattialla koiran kanssa ja puhua kaikesta turhaakin turhemmasta

ja olla nostettavana syliin

Ja ikävä toista

pelkään että se lähtee ja vaihtaa mut vaikka onkin sanonut ettei kukaan voi korvata mua, ettei se ole sama asia

miksi aina jotenkin loukkaan kaikkia?

Miksi täytyy piilottaa paha olo ylipirteyden taakse, miksen osaa olla normaalisti? Aina joko tai, kikattava ärsyttävä yliaktiivinen minä joka esittää tyhmempää kuin onkaan, tai hiljainen syrjään vetäytyvä minä? Miksimiksimiksi?

Asadlasd... Kuinka alas voi ihminen vajota?

Apua

Bath room

...Miten voivat jalat olla noin isot? Kuvottaa.

Miksi ihmisillä on tunteet?

Ahdistaa. Ahdistaa ihan mielettömästi. Haluan kiljua, juosta pitkin taloa, oksentaa mahan tyhjäksi, itkeä silmät tyhjäksi. En halua nähdä, en kuulla, haluan piiloon, johonkin suojaisaan paikkaan missä ei ole ketään. Ei edes minua. Haluan ja en halua huomenna kouluun. Koska en saa mennä kouluun en saa mennä myöskään bodysteppiin, istun taas koko päivän kotona kuluttamatta paskan vertaa. En tiedä saanko olla yksin, jos saan, pakko polkea kuntopyörällä.

Kun yrittää epätoivoisesti googlettaa missä kohdassa raiteita junan pyörät kulkevat tai voiko pyykinpesuaineen syömiseen kuolla jos sitä jatkaa tarpeeksi kauan. Olen säälittävä.

Haluan saksia kaiken pois. Vaikka en aivan kaikkea. Haluan leikata itseni pienemmäksi. Sitten taas pienemmäksi, lopulta niin pieneksi ettei minua enää ole. Häviän. Mutta sitä ennen leikata musta erilleen ihmiset joille olen tärkeä, silloin niihin ei satu. Eikä tarvitsisi rikkoa niitä. Voi miksi mulle on annettu valtaa satuttaa muita? En osaa hallita sitä.
Haluan nukkumaan.

Tein uuden blogin. Taas. Kyllästyn liian helposti, ei huvita, ei ole aikaa. Halu aloittaa alusta. Alusta, edellisessähän oli huimat viisi postausta. Ensimmäisessä on monta, montamontamonta. Mutta en pidä siitä, sinne kirjoitin viimeksi vuosi sitten. Enkä halua muistella niitä asioita. Hyviä enkä pahoja. Muistot satuttavat, ei pidä katsoa niitä. Vaan eteenpäin, tulevaan. Jos tällä kertaa.

Ei, en ole maailman aktiivisin bloggaaja, en osaa tehdä hienoa ulkoasua tai kirjoittaa huippuhyvin tai ottaa superhienoja kuvia, eikä mun elämäkään ole mitään ihmeellistä. Kunhan vain kirjoitan.